Södra Vallgrundin koulu lakkautettiin kylän elinvoimaisuudesta huolimatta

Suomea parjataan usein pääkaupunkikeskeisyydestä ja siitä, että liian suuri osa maamme tärkeimmistä toiminnoista on sijoitettu pääkaupunkiin ja pääkaupunkiseudulle. Pienistä kylistä uhkaa hävitä kyläläisille tärkeitä palveluita ja esimerkiksi kyläkoulut alkavat olla harvinaisia. Myös Södra Vallgrund menetti kyläkoulunsa. Kerromme tässä artikkelissa, miten koulun menetys vaikutti kylään.

Kyläläiset surevat kyläkoulun menetystä

Kyläläisille kyläkoulun menetys on aiheuttanut surua, sillä he kokivat, että koulun tarjoama yhteisöllisyys oli tärkeää lapsille. Pienessä kyläkoulussa yhdessä koko ala-asteen opin tien läpikäyvistä lapsista hioutui tiivishenkinen joukko. Moni nykyajan kyläkouluista on kokenut saman kohtalon, minkä johdosta monet kylissä asuvista lapsista joutuvat taittamaan entistä pidemmän koulumatkan. Matkaa saatetaan taittaa niin taksilla kuin bussillakin ja pitkät koulumatkat lisäävät koulupäivän pituutta. Tämän lisäksi ne tietysti aiheuttavat myös kustannuksia. Voidaankin kysyä, onko Suomessa kohta enää jäljellä ainuttakaan kyläkoulua?

Miten kyläkoulun menetys vaikutti kylän asukkaiden elämään?

Vaikka kyläkoulu lopetettiinkin, ei lasten koulumatkasta onneksi kuitenkaan muotoutunut turhan pitkää. Kylän lapset käyvät nimittäin nykyisin koulua naapurikylässä, Norra Vallgrundissa, jonne on matkaa ainoastaan 3 kilometriä. Nyt kyläläiset kuitenkin jännittävät myös naapurikylän kyläkoulun puolesta, sillä jos sekin joutuu lakkautusuhan alle, sijaitsee lähin koulu 16 kilometrin päässä Raippaluodossa. Tämä vaikeuttaisi lasten koulutietä merkittävällä tavalla.

Mitä tapahtui kyläkoulun entisille tiloille?

Kyläkoulun entiset tilat eivät suinkaan jääneet tyhjiksi, vaan ne ostettiin 2017 syksyllä. Uusi omistaja aikoo tehdä tiloissa remontin ja muuttaa entisen koulun panimoksi, ravintolaksi ja pubiksi, joista löytyisi myös majoitus- ja kokoustiloja. Voimistelusalin uusi omistaja tarjoaa edelleenkin kyläläisten käyttöön. Panimon ovet on tarkoitus avata vuoden 2019 kesällä.

Vaikka kylän perinteitä vaalinut kyläkoulu lakkautettiinkin, löytyy lähistöltä vielä alueita, joissa voi tutustua perinteiseen saaristolaiselämään

Vaikka kylä joutuikin luopumaan perinteitä vaalineesta kyläkoulustaan, löytyy lähistöltä silti vielä mahdollisuuksia tutustua perinteiseen, 100 vuoden takaiseen, saaristolaiselämään. Esimerkiksi Granösundin kalastajakylä on kohde, jossa oikein tuntee historian havinan, ja joka soveltuu erinomaisesti myös koulujen retkikohteeksi. Kyseessä on ulkoilmamuseo, jossa esitellään perinteistä saaristolaiselämää. Hylkeenpyynti sekä kalastus olivat tuolloin alueen merkittävimmät elinkeinot. Myös kalastajakylä on kyhätty pystyyn talkoovoimin, mikä kuvaa hyvin sitä yhteishenkeä, joka kylässä vallitsee.